Käyttämättä jätetystä hyvinvointialueen palvelusta ollaan perimässä Pirhan aluehallituksen esityksen mukaan ensi vuonna yli ...
Paperisella valtakirjalla ei voi jatkossa noutaa passi- tai henkilökorttilähetystä, kertoo Poliisihallitus.
Tappara kohtasi keskiviikkoillan huippukamppailussa Nokia-areenassa JYPin. Tappara voitti kärkipelissä JYPin 6–3 ja jatkaa ...
Tampereen Lielahden Prismaan on suunnitteilla iso laajennus. Hypermarketin kerrosalaa lisättäisiin uudessa asemakaavassa ...
Saskyn Mäntän seudun koulutuskeskuksen korjaamohallissa kolme autoalan opiskelijaa kertoo, miksi autojen laitto on heille ...
Rantatunneliin voisi asentaa muutaman vahvistimen radiolähetyksiä varten. Siellä kun autoradiot eivät kuulu. Usein aamulla ...
Pirkanmaan hyvinvointialue (Pirha) testasi syksyllä, miten hyvin kaupat ja kioskit valvovat alkoholin ja nikotiinituotteiden ...
Tampere-talon aulaan on noussut neljä metriä korkea joulukuusi, joka koostuu 522 virkatusta isoäidinneliöstä. Kuusi on osa ...
Nuorten käyttämät hokemat ovat kiinnostaneet suomalaisia kuluvana vuonna. Vuoden lähestyessä loppuaan Google on tuttuun ...
Hongkongissa järjestetyt MM-kilpailut olivat Suomelle menestys. Pakarinen oli etevin henkilökohtaisessa kilpailussa ja ...
Uudesta tornihotellista on ehdotuksessa kaavailtu yhtä korkeaa kuin nykyisestä Torni-hotellista. Siihen on tulossa myös lähes ...
Vainajan tuhkien sirottelu Näsijärveen Siilinkarin pohjoispuolelle on nyt mahdollista ilman lupaa. Samaan paikkaan on ...